sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Kookos- ja kahvikiisselit

Ekan postauksen inspiraatio tuli pari iltaa sitten, kun tallin jälkeen istuttiin mummulassa syömässä ja juomassa kahvia. Jossain vaiheessa siinä jutellessa tuli puhetta ylijääneestä kahvista ja sen käyttämisestä kiisselin tekoon. En ollu ikinä ennen kuullukkaan kahvikiisselistä, mut jo ajatus oli niin mielenkiintonen että oli pakko kokeilla. Ohjeita en saanu sen enempää, kun "puolet maitoa, puolet kahvia" joten niillä mentiin. Kaveriks tein kookoskiisselin.



Kahvikiisseli
7dl Kahvia
7-8dl Maitoa
4rkl Perunajauhoja
Sokeria maun mukaan, voi jättää poiskin

Lisää kaikki ainekset kattilaan ja kuumenna hitaasti, kunnes seos pulpahtaa ja sakeutuu. Hämmennä vispilällä koko ajan, hyvin pohjia myöten, ettei maito pala pohjaan kiinni.
Kun kiisseli on sakeutunut, ota kattila levyltä, sekoita varovasti vielä hetken aikaa ja anna jäähtyä. Älä sekoita liian kauan tai liian voimakkaasti, ettei perunatärkkelys liisteröidy.


Kookoskiisseli
5dl Maitoa
2tlk Kookosmaitoa
5rkl Perunajauhoja
1 Muna
½dl Sokeria
2rkl Vaniljasokeria

Sekoita maito, kookosmaito, perunajauhot, muna ja sokeri kattilassa.
Kuumenna koko ajan sekoittaen kiehumispisteeseen, kunnes seos sakenee ja pulpahtaa, älä keitä. Lisää vaniljasokeri ja anna jäähtyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti